Olemme siirtäneet kuoleman syrjään arjestamme, emmekä juuri puhu siitä. Tämä on ymmärrettävää, sillä kuolema herättää epävarmuutta – mutta miksi pelkäämme sitä niin paljon? Historiassa yhteisöt kokoontuivat yhteen surun hetkellä, ja rituaalit toivat lohtua. Ovatko nämä perinteet kadonneet kokonaan, vai löytyykö niitä vielä jostain? Nykyisin kuolema on siirretty sairaaloihin ja virallisiin ympäristöihin, mikä tekee siitä monille etäisen aiheen.

Kuolema on kuitenkin asia joka koskee meitä kaikkia, halusimme tai emme. Kun alamme käsitellä kuolemaa osana elämän kiertokulkua, voimme oppia ymmärtämään omaa elämäämme syvemmin. Kuoleman hyväksyminen ohjaa meitä pohtimaan tärkeitä kysymyksiä: Mitkä asiat tekevät meidät aidosti onnellisiksi? Mikä on meille merkityksellistä? Miten haluamme tulla muistetuiksi? Näiden kysymysten kautta kuolema ei ole pelkkä päätepiste, vaan se voi avata meille uusia näkökulmia itsemme tuntemiseen ja elämän arvostamiseen.

Hiljaisuus, rauha ja hyväksyntä – tilaa pohtia elämän ja kuoleman jatkuvaa vuoropuhelua.

Kuolemanmyönteisyys elämän rikastajana

Kuolemanmyönteisyys kuulostaa ensin erikoiselta ajatukselta, mutta ehkä se ei olekaan elämän vähättelyä – vaan päinvastoin. Se voi auttaa meitä näkemään oman elämämme rajat osana luonnollista kiertokulkua. Mitä jos juuri rajallisuutemme hyväksyminen auttaisi meitä erottamaan olennaisen epäolennaisesta?

Kun uskaltaudumme puhumaan kuolemasta avoimemmin, se voi saada meidät tarttumaan hetkeen sen sijaan, että lykkäämme tärkeitä asioita tulevaisuuteen. Ehkä kuoleman hyväksyminen onkin portti täydempään elämään. Kun tiedostamme elämän rajallisuuden, jokaisesta hetkestä voi tulla arvokkaampi.

Kuoleman käsittelyn tavat

Omaa suhdetta kuolemaan voi käsitellä monin eri tavoin. Poimin tähän muutamia:

Keskustelu: Puhu kuolemasta läheistesi kanssa. Millaisia toiveita sinulla on elämäsi loppuvaiheeseen? Keskustelut voivat auttaa avaamaan uusia näkökulmia ja helpottaa pelkoja.
Taide ja luovuus: Taiteen kautta voimme antaa tunteillemme ja ajatuksillemme ilmaisumuodon. Kirjoittaminen, maalaaminen tai musiikki voivat toimia kanavina käsitellä kuoleman teemaa.
Kuolinsiivous: Pohdi jo etukäteen, mitä asioita haluat jättää jälkeesi. Tämä voi olla konkreettisten järjestelyiden, kuten testamentin tai hautajaistoiveiden, laatimista, mutta myös tunneperäistä. Mitä haluat läheistesi muistavan sinusta?
Meditatiivinen harjoitus: Buddhalaisuudessa kuolemanhetken tyyni mieli nähdään tärkeänä. Onnellisuuden siementen kastelu – pienten elämäniloja tuovien asioiden tunnistaminen ja vaaliminen voi auttaa meitä elämään tässä hetkessä ja valmistautumaan rauhallisesti kuolemaan.

Kuoleman hyväksyminen ja elämän voima

Kuoleman hyväksyminen voi avata meille uuden tavan elää - se voi vapauttaa meidät turhista huolista ja palauttaa huomiomme niihin yksinkertaisiin asioihin, jotka tuovat elämään merkitystä. Mitä jos kuolemanmyönteisyys onkin polku syvempään elämäniloon? Kun ymmärrämme elämämme rajallisuuden, jokainen hetki voi saada uuden arvon.

Monet kuoleman kanssa työskennelleet tai omaa kuolevaisuuttaan pohtineet ovat tehneet kiinnostavan havainnon: he ovat alkaneet nähdä elämän pienet hetket uudessa valossa. Arjen keskellä he ovat löytäneet uudelleen yhteyden läheisiinsä, oppineet pysähtymään luonnon äärelle ja uskaltautuneet toteuttamaan omia unelmiaan. Ehkä juuri tietoisuus elämän rajallisuudesta tekee näistä hetkistä erityisen merkityksellisiä.

Mitä enemmän ihmisessä kuolee, kun hän vielä elää, sitä vähemmän jää kuoltavaa, kun viimeinen hetki koittaa.
– Tommy Hellsten

Oma suhteeni kuolemaan

Matkani kuoleman hyväksymisen kanssa on opettanut minulle paljon elämästä. Oman rajallisuuteni tiedostaminen on opettanut paljon itsestäni. Aluksi kuoleman ajatteleminen herätti vain pelkoa – se sai minut välttelemään aihetta ja samalla etääntymään tärkeistä elämänkysymyksistä. Vuosien mittaan olen kuitenkin huomannut, että kuoleman kohtaaminen voi tuoda mukanaan yllättävää rauhaa.

Kun olen malttanut pysähtyä tarkastelemaan elämäni eri vaiheita, olen löytänyt uudenlaista tasapainoa. Tämä matka on auttanut minua tekemään rauhan menneisyyden kanssa ja päästämään irti vanhoista taakoista. Olen oppinut näkemään arvon sekä pienissä hetkissä että monimutkaisissa ihmissuhteissa – ehkä juuri tämä keventää lopulta myös kuoleman kohtaamista.

Muistan hyvin sen hetken, kun ensimmäisen kerran kuulin puhuttavan kuolemanmyönteisyydestä. Ajatus tuntui vieraalta, jopa pelottavalta. Kuinka kukaan voisi suhtautua kuolemaan myönteisesti? Eihän hän voi arvostaa elämäänsä. Ajan myötä aloin ymmärtää tätä näkökulmaa syvemmin. Nykyään kuoleman ajatteleminen ei enää herätä pelkoa – sen sijaan se muistuttaa minua elämän ainutkertaisuudesta ja kannustaa elämään tässä hetkessä. Tämä muutos ei tapahtunut yhdessä yössä. Se vaati aikaa, pohdintaa ja rohkeutta kohdata omat pelot. Matkaan kuului myös kehollista työtä, jonka koen tuoneen huimasti syvyyttä prosessiin. Mitä pidemmälle tällä matkalla olen edennyt, sitä kevyemmältä ja merkityksellisemmältä elämä on alkanut tuntua.

Kontrolloitu elämä

Ihmisen syvällinen tarve kontrolloida omaa ympäristöään, elämäänsä ja tulevaisuuttaan juontaa juurensa pitkälti kuolemanpelosta, joka on psykologian näkökulmasta läsnä kaiken inhimillisen toiminnan taustalla. Tämä eksistentiaalinen pelko muistuttaa meitä jatkuvasti omasta rajallisuudestamme ja hauraudestamme, minkä vuoksi pyrimme rakentamaan erilaisia symbolisia ja konkreettisia keinoja sen hallitsemiseksi – kuten vakuutuksia, säästöjä ja terveellisiä elämäntapoja, jotka luovat illuusion turvatusta tulevaisuudesta. Kontrollintarve liittyy vahvasti illuusioon siitä, että pystyisimme hallitsemaan enemmän kuin todellisuudessa voimme – kun koemme vaikuttavamme elämän peruspilareihin kuten terveyteen, uraan ja ihmissuhteisiin, pelko elämän rajallisuudesta väistyy hetkeksi. Tämä kontrollin tavoittelu voi kuitenkin muodostua liialliseksi, jolloin pienetkin vastoinkäymiset saattavat laukaista voimakasta ahdistusta. Usein kontrollintarve ilmenee myös symbolisen kuolemattomuuden tavoitteluna, kun ihminen pyrkii jättämään jäljen maailmaan työnsä, luovuutensa tai sosiaalisten suhteidensa kautta, luoden näin tunnetta jatkuvuudesta ajassa.

Kuolema ja syntymä – laitoksista turvaa ja etäisyyttä

Samoin kuin kuolema, myös syntymä on ulkoistettu sairaaloihin ja ammattilaisten käsiin. Elämän kaksi merkittävintä hetkeä tapahtuvat nyt kliinisissä olosuhteissa, kaukana arkiympäristöstämme. Tällä kehityksellä on toki merkittävät etunsa – lääketieteen kehitys on vähentänyt dramaattisesti sekä äiti- että lapsikuolleisuutta, ja nykyään ihmiset elävät pidempään kuin koskaan aiemmin. On myös luonnollista, että yhä useampi kuolema tapahtuu sairaaloissa, sillä elämme vanhemmiksi ja monesti kuolemaa edeltää pitkäaikainen sairaus, joka vaatii ammattimaista hoitoa. Pyrkimys kontrolloida näitä hetkiä lääketieteen ja instituutioiden avulla heijastaa kuitenkin myös syvempää tarvettamme hallita elämän arvaamattomuutta ja peittää kuolemaan liittyvää eksistentiaalista pelkoamme. Vaikka modernin lääketieteen tuoma turva on tervetullutta, tämä institutionaalinen kontrolli voi samalla etäännyttää meidät elämän luonnollisesta kiertokulusta ja vaikeuttaa näiden perustavanlaatuisten kokemusten merkityksen syvällistä ymmärtämistä.

Loppusanat

Kuoleman äärelle pysähtyminen voi tuntua raskaalta, mutta se on myös tilaisuus oppia itsestämme ja elämästämme. TerveysSummit-podcastissä Leena Räsänen, kuolindoula ja elämän rajallisuuden asiantuntija, avaa syvällisesti kuoleman roolia osana ihmiselämää. Hän jakaa konkreettisia esimerkkejä siitä, miten kuolemanmyönteisyys voi auttaa löytämään elämän merkityksen. Haastattelussa kuullaan myös tarinoita siitä, miten ihmiset ovat hyväksyneet kuoleman osaksi arkeaan ja saaneet siten rauhaa ja iloa elämäänsä.

Kuolemanmyönteisyyden voima